Maailma kuviteltuna ekokatastrofin jälkeen –IC 98’n tuotannosta vuosilta 1998 – 2015

Arvio kirjasta Hours Years Aeons - Moving Images – IC 98. Frame visual art Finland (2015)

Näyttelykeskus Frame on julkaissut Venetsian 56. biennaalia varten englanninkielisen kirjan nimeltä Hours Years Aeons - Moving Images, joka esittelee IC -98 nimeä käyttävän taiteilijaduon Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään tuotantoa vuosilta 1998 – 2015.

Hours Years Aeons  -kirjan ovat toimittaneet Framen Taru Elfving ja Patrik Söderlund. Se on tarkoitettu ensi sijassa kansainvälisen taidemaailman ammattilaisille, galleristeille ja museoiden työntekijöille, jotka etsivät kiinnostavia uusia kohteita. Kirja on professionaalisessa mielessä taiteilijain käyntikortti, mutta samalla sen pitäisi palvella myös laajempaa taideyleisöä.

Olen toistaiseksi nähnyt IC 98 :lta vain yhden näyttelyn: vuonna 2013 Galleria Heinossa Helsingissä, ja on heti sanottava, että se oli poikkeuksellisen mieleen jäävä. Se herätti niin suuren kiinnostuksen, että halusin tietää taitelijoista ja heidän tuotannostaan lisää. Testaan tässä siis näyttelykirjaa lukijana, joka haluaa tutustua taiteilijoihin ja heidän tuotantoonsa kirjan avulla.

Galleria Heinossa oli esillä Arkhipelagos (Navigating the Tides of Time) –teos: seinän kokoinen mustavalkoinen animaatio, jonka aiheena on vedenpaisumuksen jälkeinen maailma.  Kuten kirjan kuvatekstissä sanotaan teos viittaa ”mahdollisen tulevaisuudessa tapahtuvan katastrofin jälkitilanteeseen” (s. 72). Tämä teos, kuten moni muunkin IC 98 teoksista kuvaa autioita, kauan sitten asumattomiksi jääneitä paikkoja tai seutuja, joissa ihmisen läsnäolosta on jäljellä vain viitteitä. Kirjan ytimekkäät kuvatekstit ovat taiteilijoiden itsensä kirjoittamia. 

Hours -kirjan taitto, kuvitus ja kuvatekstit ovat onnistuneita. Lähes mustavalkoinen kuvitus johdattaa IC 98’n taiteeseen rauhallisella otteella: yleisnäkymät näyttelyistä vuorottelevat yksityiskohtaisempien teoskuvien kanssa. Kirjaan uudestaan palatessa kuvituksesta syntyy jäntevä kuvallinen kertomus IC 98’n tuotannosta.

Kirjaa ja sen kuvia katsellessani totean että IC -98 teosten mittakaava ja tunnelma pääsevät täysin oikeuksiinsa galleriaa suuremmassa museoympäristössä. Pienimuotoinen moderni galleriatila ei ehkä tee täyttä oikeutta Arkhipelagos -teokselle. IC 98 teosten melko uhkaava tunnelma välittyy parhaiten vanhoissa rakennuksissa, joissa on historian patinaa. Kirjassa on runsaasti kuvia Madridin Conde Duquen tiiliholvatuissa tiloissa pidetystä näyttelystä vuodelta 2014. Tässä miljöössä Arkhipelagos -teoksen katastrofin jälkeinen tunnelma toimii erityisen mahtavasti. Vastaavan hienon holvimiljöön valokuvaaja on löytänyt Lontoon Beaconsfieldissä pidetystä näyttelystä. Helsingistä vastaavaa näyttelypaikkaa ei ehkä löydy muualta kuin Sinebrychoffin museon kellarikerroksesta.

IC -98 teoksissa on vahva ote historiaan paikallisuuden kautta, sillä monet teokset sijoittuvat taiteilijoiden kotikaupunkiin Turkuun, joka toimii niiden näyttämönä. En tosin huomannut, tuliko taiteilijain kotikaupunki mainittua kirjassa? Paikallishistoriaan liittyvä seikka ei ole mitenkään vähämerkityksinen, sillä ulkomaiset lukijat eivät tunne IC 98:n kotipaikkaa eivätkä liioin tiedä mikä merkitys kaupungilla ja sen historialla on Suomessa.

Riket  -teoksen aiheena on Rettigin palatsin puutarha, joka on nykyisin Aboa Vetus & Ars Nova museona. A View from the Other Side -teos kuvaa 1860 luvulla Aura-joen rannalle rakennetun doorilaisen pylväikön muodonmuutoksia ajan saatossa. Kirjan otsikon sana ”Aeon” tarkoittaa hyvin pitkää, epämääräistä ajanjaksoa. Juuri loputtoman pitkä, ikuisuutta kuvaava aikaperspektiivi on keskeinen IC 98 teoksille. Nykyisyys nähdään teoksissa kuvitteellisena menneisyytenä tai menneisyys kuvitteellisena tulevaisuutena.

Hours -kirjan kuvitus ja taitto toimivat hyvin keskeisen historia teeman kannalta, kuvat  houkuttelevat katsojaa maailmaan, jossa mitattavalla ajalla ei ole merkitystä. Kuvatekstit ovat lakonisen toteavia. Yllä mainitun Riket -teoksen kohdalla sanotaan: ”In the animation the moonlight, night-time garden [of the Rettig Palace], pool, cypresses and sculptures come alive. The dream scene acted out in the garden deals with themes related to merchant shipping and tobacco manufacture: the prevailing uncertainties of seafaring: the obsessive monitoring of time, weather and nature; the contamination of the Baltic Sea as well as the Northern Bourgeois longing for Mediterranean light” (s. 52).

Teoksiin tutustuminen kuvatekstien avulla on antoisaa. Paljastuu, että teokset muodostavat temaattisia kokonaisuuksia: yhden teoksen aihe jatkuu ja muuntuu seuraavassa ja monet yksityiskohdat saavat merkityksensä teosten laajemmassa kokonaisuudessa ja lopulta yleisemmässä historiallisessa ja poliittisessa kontekstissa. Teosten toistuvia aiheita ovat merenkäynti, kauppa ja liiketoiminta, rakentaminen, vaurastuminen, luonnon resurssien siekailematon hyväksikäyttö, tuhoutuminen ja kaiken alkaminen alusta.

IC 98 teokset välittävät kriittisen käsityksen ihmisen taloudellisesta toiminnasta, vaurastumisesta ja tuhoutumisesta, jotka toistuvat kehämäisesti. Söderlund ja Suonpää tuovat esiin näkemyksen historiasta ja sitä muuttavien voimien sokeudesta hienostuneiden ja esteettisesti kauniiden piirrosanimaatioiden avulla. Ihmiset eivät ole läsnä aktiivisina toimijoina historian näyttämöillä, siksi heitä ei kuvissa juuri näy; ihmisten vaikutus on epäsuoraa ja näyttäytyy luonnon kannalta haitallisena.

Kirjassa on kolme erillistä esseetä kuvatekstien lisäksi: Taru Elfvingin kirjoittama johdanto, Jukka Sihvosen essee nimeltä Enigma of the Absolute ja kirjan lopussa Martin Herbertin haastattelu tai keskustelu taiteilijoiden kanssa.

Taru Elfvingin johdanto ”Telling Times” rakentaa siltaa Venetsian uppoavan kaupungin ja IC 98’n ympäristökatastrofiin viittaavien teemojen välille, mikä on onnistunut lähtökohta. On kuitenkin hieman outoa, ettei Elfving esittele Söderlundia ja Suonpäätä itseään johdannossa eikä koko kirjassa. Johdannossa ei kerrota edes taiteilijoiden nimiä tai mitä lyhenne IC 98 tarkoittaa. Nimeltä mainitaan sen sijaan Maire Gullichsen ja Alvar Aalto, jotka ovat tehneet Suomen paviljongin mahdolliseksi Venetsiassa. Samoin esitellään Pentti Linkola ja Pentti Haanpää, kirjailijat, joilla on ollut tärkeä rooli IC 98’n ajattelulle. Taiteilijoista itsestään, heidän opinnoistaan ja vaiheistaan ei sitä vastoin puhuta riviäkään.  Onko tämä vahinko vaiko tietoinen valinta, on vaikea tietää. Jos taiteilijat haluavat esiintyä täysin anonyymeinä, se olisi pitänyt kertoa, sillä nimien puuttuminen on omituista.

IC 98 vaiheet ja tausta tulevat esiin vasta kirjan loppupuolella kriitikko Martin Herbertin haastattelussa. Siinä selviää, että IC 98 aloitti poliittis-teoreettisella tuotannolla vuonna 1998 kirjoittaen kirjasia, joita jaettiin yleisölle ilmaiseksi. Piirrokset syntyivät alun perin kuvituksena näihin kirjasiin, joissa tarkasteltiin kriittisesti nykyisen talousjärjestelmän pitkäkestoista vaikutusta historiaan, kulttuuriin ja luontoon. IC 98 tausta on siis poliittisessa aktivismissa ja heillä on ollut yhteyksiä kiinnostaviin taloustieteilijöihin, kuten Akseli Virtaseen, joka kirjoitti tekstin The Place of Mutation – nimiseen kirjaseen.

Martin Herbertin haastattelussa käy ilmi, että Söderlundin ja Suonpään teoreettisina esikuvina olivat aluksi Michel Foucault, Gilles Deleuze & Felix Guattari sekä Walter Benjamin. Deleuzelta ja Foucault’ta ovat peräisin teoksissa hyvin tunnistettavat ajatukset kontrollisyhteiskunnasta, Benjaminilta puolestaan historian käsitys.  Kun IC 98:lla teosten taustalla on näinkin selkeitä teoreettisia lähtökohtia, jotka teoksissa tuodaan esiin johdonmukaisesti, olisi niitä voinut esitellä näyttelykirjassa vahvemmin. Kirjaan sisältyy jakso Iconoclast publications jossa IC 98’n kirjallista tuotantoa esitellään suppeasti kuvien avulla. Yhteenveto taiteilijoiden ajattelusta olisi ollut kiinnostavaa luettavaa, varsinkin kun taitelijat sanovat, että he yrittävät kommunikoida kahdella tasolla: toisaalta järjen ja kielen ja toisaalta tunteiden ja intohimon tasoilla (s. 162).

Taiteilijain ajattelun kannalta kiinnostavin anti tulee vasta kirjan lopussa Herbertin haastattelussa, eikä siinäkään kovin syvällisesti. Esiin heitetään sellaisia teemoja kuin post-humanismi, antroposentrisen ajattelun kritiikki, joista on keskusteltu vilkkaasti jo Timothy Mortonin kirjoista alkaen. IC -98 taiteilijoiden uusinta tuotantoa edustava teos Abendland koskettelee suoraan maailmaa, jossa ekokatastrofi on tapahtunut. Kun Morton on nykyisin kovin suosittu teoreetikko, olisi ollut hyvä tietää, mikä IC 98: suhde on hänen ajatteluunsa. Jos IC 98 on päätynyt ”posthumanismiin” itsenäisesti, oman työskentelynsä kautta, olisi senkin voinut tuoda esiin. Joka tapauksessa selkeämpi viittaus ajankohtaiseen poliittiseen aiheeseen olisi ollut paikallaan ja lisännyt kirjan ja samalla IC 98’n taiteen kansainvälistä painoarvoa.

Turkulainen elokuvataiteen professori Jukka Sihvonen on kirjoittanut kirjaan laajan filosofisen esseen, jonka lähtökohtana on absoluutin käsite. Sihvonen määrittelee sen uudelleen kaksimerkityksisenä tarkoittaen absoluutilla paitsi hengen vapautta ja rajoittamattomuutta, myös tämän vastakohtaa: hajoamista tai liukenemista (s. 13). Filosofiselta kannalta käsitteen uudelleen määrittely on tuskin muuta kuin sanaleikki ja pian Sihvonen muuntaa käsitteen sen melko tavanomaiseksi sisältö/ muoto analyysiksi. Essee herättää kysymyksen, tarvitseeko kriitikon kehittää oma tulkinnallinen lähtökohta, kun taiteilijoilla itsellään on vahva filosofinen ja poliittinen visio ja sanoma? Itse en menisi tekemään tällaista. Sihvonen etsii esseessään kosketuskohtia IC 98’n teoksiin monilta tunnetuilta taiteilijoilta ja ajattelijoilta aina Sebaldista ja Tarkovskista Agambeniin ja Aristoteleehen saakka. Essee vaikuttaa oppineelta, mutta samalla moneen suuntaan menevät assosiaatiot siirtävät huomion pois IC 98’n taiteesta ja sen kriittistä sanomasta.

Lopuksi panen merkille, että Galleria Heinon näyttelyn jälkeen IC 98 on pitänyt soolonäyttelyitä enimmäkseen ulkomailla: Madridissa, Lontoossa, Frankfurtissa ja Kööpenhaminassa ja parhaillaan siis Venetsiassa. IC 98 on siis herättänyt kansainvälisen huomion ennen kuin heidän töitään on nähty laajemmin Helsingissä. Tämä ei sinänsä ole mitenkään uutta. Kirjasta selviää, että Helsingin taidemuseo HAM tarjoaa kuluvan vuoden 2015 lopulla soolonäyttelyn IC 98: lta.