Harper Leen To Kill a Mockinbird (1960)
(suom. Kuin surmaisi satakielen)
on kotimaassaan palkittu ja kiitetty rasisminvastainen romaani. Kirja näyttää,
mitä rasismi on ja asettuu selkeästi sitä vastaan; teosta käytetään jopa
koulujen opetusohjelmissa. Puoli vuosisataa myöhemmin julkaistu Go, Set a Watchman, joka on saanut oudon
suomenkielisen nimen Kaikki taivaan
linnut (2015), ei kuitenkaan ole saanut yhtä varauksetonta vastaanottoa,
vaikka aihe on sama ja kirjojen henkilötkin osittain samat.
Monet ovat kyselleet, miksi Harper
Lee (s. 1925) antoi julkaista Watchman-kirjan, jonka hän kirjoitetti ennen bestselleriksi
noussutta Mockingbirdiä.
Onko kyse kustantajan ahneudesta, sillä myös Watchmanin voi olettaa myyvän reippaasti?
Suomessa molemmista romaaneista on
tehty uudet, ulkoasultaan hemaisevat painokset. Romaaneja markkinoidaan
nostalgisina kuvauksina menneestä Alabamasta. Helsingissä kirjat ovat olleet
kesän myyntitilastojen kärjessä. Kun kirjojen julkaisuajankohta sattuu
kiivaaseen rasismi- ja maahanmuuttokeskusteluun, kustantaja voi vain onnitella
itseään. Kirjat kiinnostavat lukijoita ja se on ymmärrettävää.
Kepeästä nimestään huolimatta Kaikki taivaan linnut – jonka sieppasin mukaani lentokentän myymälästä – on enemmän kuin lomakirja. Sen aihe, mustien kansalaisoikeustaistelun
aiheuttama äläkkä Yhdysvaltain Etelässä 1950-luvulla, sivuaa joiltakin osin
Suomessa nykyisin käytävää keskustelua maahanmuutosta ja rasismista. Ihmisten
pelot ja ennakkoluulot maahanmuuttoa kohtaan, väittely puolesta ja vastaan ovat
hämmästyttävällä tavalla samoja nyky-Suomessa kuin Harper Leen kotiseutua
kuvaavassa Maycombissa yli puoli vuosisataa sitten.
Lukijana minun ei ole vaikea
havaita samanlaisuutta kotimaan tiettyjen paikkakuntien ja USA:n etelävaltioiden henkisessä tilanteessa. Alabaman
osavaltio on muusta maasta eristynyt, protestanttisen jäykkäniskainen ja ylpeä
omasta erityslaadustaan. Se kärvistelee yhteiskunnallisen muutoksen kourissa,
puolustautuu ankarasti ja uhmakkaasti ja kyselee oman identiteettinsä ja
kansallisten arvojensa perään.
Kaikki
taivaan linnut kuvaa Maycombin erikoisuutta siihen etäisyyttä ottaneen henkilön
silmillä lempeällä huumorilla. Jean
Louise Finch, tuomari Atticus Finchin raisu tytär saapuu lomalle
kotikaupunkiinsa opiskeltuaan oikeustiedettä New Yorkissa. Kotiinpaluussa on
nostalgista riemukkuutta, mutta samalla pistäviä havaintoja kaupungin
muuttuneesta ilmapiiristä. Maycomb ei ole enää sama herttainen lintukoto, ”Sweet
home Alabama” kuin Jean Louisen lapsuudessa. Asenteet suhteessa
mustiin ovat koventuneet.
Jean Louise hätkähtää löytäessään
isänsä, tuomari Finchin papereista rasistisen pamfletin nimeltä Musta Rutto. Kirjoittaja, akateemisesti
koulutettu henkilö todistelee ”tieteellisesti”, että mustat ovat fysiologisesti
ja älyllisesti kehittymättömämpiä kuin valkoihoiset. Selviää myös, että
kaupungissa toimii Valkoihoisten kansalaisneuvosto, yhdistys, joka varustautuu
mustien kansalaisoikeuksien seurauksiin. Atticus Finch kuuluu neuvostoon.
Romanissa kuvataan kokousta, jossa
puheenvuoroa käyttää mustien kansalaisoikeuksia vastustava herra O’Hanlon.
Puhujaa kuvataan ”tavalliseksi jumalaa pelkääväksi mieheksi”, joka on jättänyt
työpaikkansa omistautuakseen täyspäiväisesti rotuerottelun säilyttämiseen.
O’ Hanlon kertoo syntyneensä ja
kasvaneensa Etelässä, eläneensä siellä koko elämänsä ”ja tänä päivänä hänen
tärkein pyrkimyksensä on pitää yllä etelävaltioiden elämäntapaa, eivätkä
mitkään neekerit tai korkein oikeus voineet määrätä hänelle tai kenellekään
toiselle mitä tehdä” (s. 114.). Tätä seuraa joukko rasistisia solvauksia.
Puhujan, tavallisen
peruskansalaisen pelot ja ennakkoluulot ovat helposti tunnistettavia perussuomalaisten
puheenvuoroissa. Tarvitsee vain vaihtaa ”etelävaltioiden elämäntavan” paikalle
”länsimainen elämäntapa”, niin O’Hanlonin viesti on sama kuin perussuomalaisten
kansanedustaja Immosen, joka kehotti taistelemaan monikulttuurisuutta vastaan.
Monikulttuurisuuden vastustaminen
ja rasismi eivät kuitenkaan ole yksi ja sama asia. Monikulttuurisuuden pelko Suomessa
kohdistuu islaminuskoisiin. Mustien kansalaisoikeustaistelua johtivat USA:ssa taas
mustat kristityt. Heitä ei voitu epäillä ja eristää ”väärän” uskonnon takia, joten vastustus oli
suorasukaisen rasistisia. Mustat vetosivat kristinuskon nimissä kaikkien
ihmisten tasa-arvoon vaatien itselleen täysiä kansalaisoikeuksia, jotka he saivat
vasta 1960-luvulla. Romaanissa viitataan NAACP
(National Association of Advancement of Colored People) järjestöön,
jonka toimintaa johti kyseisenä aikana mm. Martin Luther King. (1)
Romaanin päähenkilö, Jean Louise
Finch kannattaa saamansa kristillisen kasvatuksen takia mustien oikeuksia.
Siksi hänen on mahdotonta sulattaa sitä että hänen isänsä osallistuu nyt
Valkoisten kansalaisneuvoston toimintaan. Kuohuttavaa tämä on siksi, että isä
oli hänen lapsuudessaan puolustanut syytöntä mustaa miestä. Tämä oikeustapaus, josta
Kuin surmaisi satakielen -romaani kertoo, on säilynyt tyttären muistissa.
Tuomari Atticus Finch uhmasi sankarillisesti paikkakunnan yleistä mielipidettä
voittaen oikeusjutun.
Demokratian oppitunti
Yhteenotto isän ja tyttären välillä
on väistämätön. Romaanissa kuvattua kiistaa ei käydä rasistin ja tasa-arvon
kannattajan välillä. Keskustelu tai kiistely käydään kehittyneemmällä tasolla, jolla
kosketellaan kansalaisten perusoikeuksia ja velvollisuuksia. Avainasemassa on
tuomari Atticus Finch, mies, joka ei siedä eriarvoisuutta. Hänen iskulauseensa
oli, kuten tytär muistuttaa: ”Kaikille samat oikeudet, ei etuoikeuksia
kenellekään. ” (s. 114.)
Kirjan kliimaksissa käydään raju väittely
isän ja tyttären, kahden juristin välillä.
Periamerikkalaiseen tapaan siinä
mennään perustuslakiin ja demokratian merkitykseen asti. Atticus Finch sanoo
uskovansa samoihin periaatteisiin kuin ennenkin, ihmisten tasa-arvoon, mutta
katsoo, että musta väestö on liian takapajuista suoriutuakseen täysipainoisesti
kansalaisuuden asettamista velvollisuuksista. Romaanin maailmassa elettiin siis 1950-lukua.
Atticus selittää olevansa jeffersonilaisen
suunnan demokraatti. Se tarkoittaa, että ”täysimittainen kansalaisuus on etuoikeus
joka on ansaittava, sitä ei myönnetty kevein perustein eikä otettu pois kevein
perustein. Jeffersonin mukaan yhdelläkään ihmisellä ei ollut oikeutta äänestää
vain siksi että oli ihminen. Piti olla vastuuntuntoinen ihminen. Jeffersonille
äänioikeus oli kallisarvoinen oikeus, jonka ihminen hankkii demokratiassa –
tunnuslauseena elä ja anna toistenkin elää.” (s. 251.)
Tämä saa Jean Louisen suuttumaan,
kenties siksi, ettei hänellä ole kunnon vasta-argumenttia. Tyttären käsitys on,
että kaikilla täytyy olla samat oikeudet, ja tässä hän vetoaa saamaansa kristilliseen
kasvatukseen joka korostaa yleistä tasa-arvoa. Isä taas väittää, ettei
demokratiaa voi rakentaa näin yksinkertaiselle perustalle. Onko isä oikeassa?
Isän mukaan demokratia edellyttää eräänlaista valiokansalaisuutta. Isä pyytää
Jean Louisen miettimään mitä tapahtuisi, jos Maycombin koulut avattaisiin
mustien lapsille. Seurauksena olisi, isä väittää, että koulujen opetusohjelmaa
ja tasoa jouduttaisiin huimasti laskemaan.
Suomalaisena lukijana kohottelen
tässä kohtaa kulmakarvojani, mutta itse asiassa Atticus Finchin käsitys ei ole
kaukana siitä, miten monet ajattelevat nyky-Suomessa. Tällä hetkellä valistuneet
suomalaiset vanhemmat panevat lapsiansa kouluihin, joissa ei ole
maahanmuuttajien lapsia. Tätä tapahtuu varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa
maahanmuuttajavaltaisia alueitten kouluja jo kartetaan.
Atticus Finchin käsitys, jonka
mukaan kansalaisoikeudet edellyttävät tiettyjä
kansalaistaitoja on tietysti oikea. Niitä voidaan oppia ja opetella.
Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus ja tasa-arvoisuus on seurausta peruskoulusta,
jossa kaikilla on ollut mahdollisuus oppia kansalaistaidot. Tätä mahdollisuutta
ei 1950-luvun Alabamassa vielä ollut.
Jean Louisella on vahva tunneside
perheen mustaan taloudenhoitajaan Calpurniaan, joka on hoitanut häntä lapsena,
joten hän ei voi muuta kuin purkaa pettymystään ja solvata isäänsä. Tytär
syyttää isää, joka hänen mielestään on pettänyt hänet kasvatettuaan hänen ensin
tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden hengessä.
Moraalin alkulähteillä
Kaikki
taivaan linnut kirjan englanninkielinen nimi Go, Set a Watchman tulee Raamatusta, Jesajan kirjasta 21:6, jossa
sanotaan: ”Näin minua kehotti Herra: – Käske tähystäjä vartioon, hän kertokoon
mitä näkee”.
Tämä viittaa yleisen tulkinnan
moraaliin ja tarpeeseen asettaa moraalille vartija. Romaanin nimenä Go, Set a Watchman esittää kysymyksen,
kuka oikeastaan on moraalin, oikean ja väärän vartija ja millä perusteella.
Romaanin suomenkielinen nimi häivyttää tämän keskeisen kysymyksen ja latistaa
sen sanoman. Epäilemättä raamatunlause olisi Suomessa huonosti myyvä nimi
kirjalle.
Vaikka uskonto ja kirkossakäynti
ovat romaanissa hyvin näkyvässä asemassa, uskonnolla ei lopulta ole suurtakaan
merkitystä romaanin kannalta. Itse asiassa Watchman
asettuu pohjimmiltaan moralismia ja
uskonnollista tekopyhyyttä vastaan, jota Maycombin piirikunnassa viljellään.
Maycombissa moraali näyttäytyy
alkeellisena laumavaistona. Moraalinvartijana ja lauman johtajana esiintyy
kertojan Alexandra-täti. Tädin käyttämä
valta perheessä ja Maycombin naisten yhteisössä eroaa miesten julkisesti
käyttämästä vallasta. Se piilossa kodin suojissa, mutta ei sen vähäisempää kuin
miesten julkinen valta. Se on pimeää, sumeilematonta vallankäyttöä. Tiukkaan
korsettiin puettu täti asettaa joka ainoan asian kohdalleen tässä pikku
maailmassa. Raisun ja vapaasti kasvaneen Jean Louisen yhteenotot tädin kanssa
ovat väistämättömiä.
Paikallisen tavan mukaan täti
järjestää Jean Louisen paluun kunniaksi naisten aamukahvit, jonka kuvaamisessa
Harper Leen ironia on parhaimmillaan. Jean Louise kulkee kärsivällisesti
naisryhmästä toiseen kunnes joutuu poliittiseen väittelyyn. Naisten esittämät
rasistiset mielipiteet ovat aviomiehiltä tai ties mistä opittuja kyselemättömiä
totuuksia. Silti niillä on yhteisöä koossapitävä merkitys, koska kaikki naiset
jakavat ne kyselemättä.
Joku naisista kysyy Jean Louiselta,
millaista siellä New Yorkissa on elää. Kysyjä tivaa: ”Minä en käsitä, kuinka
sinä voit elää siellä niiden
keskellä?” Jean Louise vastaa: ”Ei sitä tietoisesti edes tajua. Heidän kanssaan
tehdään töitä ja syödään yhdessä tai vierekkäin, eikä heidän läsnäoloaan edes
tajua ellei erikseen mieti. Minä en välttämättä huomaa, että iso lihava musta
mies on istunut bussissa minun vieressäni ennen kuin nousen ja jään bussista
pois. Sitä ei vain huomaa.” (s. 187 -188.) Toinen ihmettelee, onko Jean Louise
sokea kun ei tällaista huomaa.
Jean Louise miettii itsekseen
olleensa kenties sokea, vieläpä värisokea. Hän pohtii katkerana, tarvitsisiko
hän tähystäjän tai vartiomiehen, joka vartioisi häntä ja kertoisi mitä hän
näkee ja mikä on oikein ja väärin. Kaikki muut naisryhmän jäsenet näyttävät
näkevän, hän on joukossa ainoa, joka ei näe.
Vartiomies vertauksen tuominen
Maycomben naisten aamukahvien kuvaukseen on merkityksellistä siksi, että se
viittaa moraaliin laumavaistona. En tiedä, onko Harper Lee lukenut Nietzschensä,
mutta Nietzschen mukaan moraalin taustalla on aina tekojen arviointia ja
arvojärjestyksiä. Ne ilmaisevat aina
jonkun lauman tai seurakunnan tarpeita. Nietzsche sanoo että ”yksityistä ihmistä
ohjataan moraalilla olemaan lauman funktiona ja pitämään itseänsä arvokkaana
vain tässä suhteessa. Moraliteetti on laumavaistoa yksilössä”. (Iloinen tiede,
s. 111.) Jean Louisen ongelma on siinä, että hän ei samastu naislaumaan, hänet
on kasvatettu ajattelemaan itse.
Kaikki
taivaan linnut on aiheittensa puolesta kiinnostava romaani, tosin sen
rakenne ei ole erityisen onnistunut. Kerronta palaa nykyhetkestä ja siinä
käynnissä olevasta poliittisesta väittelystä Jean Louisen hilpeisiin lapsuuden
muistoihin, jotka ovat hieman liian onnellisia. Romaanissa yritetään sovittaa
yhteen mennyt ja nykyinen, henkilökohtainen ja julkinen, perheen ja valtion
asiat. Vaikka kokonaisuus ei täysin onnistu, ja ehkä juuri siksi että romaani
ei ole kovin sujuva ja ehyt, se panee lukijan
koville.
Yksi kirjan teemoista liittyy
yhteiskunnalliseen muutokseen ja sen kipeyteen. Jean Louisen setä, oppinut
tohtori Finch, viittaa muutoksen
väkivaltaisuuteen. Tohtori Finch yrittää saada Jean Louisen ymmärtämän
muutoksen vaikeuden johtuvan siitä että samat hyvin omalaatuiset suvut ovat
asuneet paikkakunnalla vuosisatoja ja tottuneet toistensa omituisuuksiin. Siinä
missä muu Amerikka edusti 1950-luvulla atomiaikaa, Etelässä oli hänen mukaansa alkamassa
vasta teollinen vallankumous. (s. 204.) Pohjoisessa ja etelässä,
suurkaupungeissa ja taantuvalla maaseudulla elettiin eri aikaa ja kehitys kulki
eri tahtiin. Kun ajattelee nyky-Suomea,
ei ole vaikea havaita vastaavaa epätahtisuutta.
(1)
Wikipedia: African-American Civil Rights Movement (1954–68)
Harper Lee: Kaikki taivaan linnut (2015) 286s. Gummerus. Suom. Kristiina Drews.
Englanninkielinen alkuteos Go Set a Watchman (2015).
Friedrich Nietzsche: Iloinen
tiede (1963). Kustannusosakeyhtiö Otava. Suom. J. A. Hollo. Alkuteos Die
Fröhliche Wissensacft (1882).
No comments:
Post a Comment