Tekevätkö koneet taidetta? –– Ajatuksia Erkki Kurenniemen näyttelystä Kohti vuotta 2048

/Irmeli Hautamäki

ICT-alalla työskentelevä Tanja Parkkonen kyseli blogissaan, vievätkö robotit meiltä työpaikkojen lisäksi taiteenkin? Kysymys oli tarkoituksellisen provosoiva, mutta osoittaa verrattain yleistä väärinkäsitystä tietotekniikan luonteesta taiteessa. Blogin ajoitus liittyi, ehkä sattumalta ehkä tieten tahtoen Kiasmassa juuri avautuneeseen Erkki Kurenniemen näyttelyyn ’Kohti vuotta 2048’. Kurenniemi (s. 1941) on suomalaisen elektronisen musiikin pioneeri ja erilaisten digitaalista tekniikkaa käyttävien instrumenttien keksijä, joka tunnetaan laajasti Suomen rajojen ulkopuolella. Kotimaassa hän on ollut laajemmalle yleisölle melko tuntematon. Hänen töitään on ollut esillä Suomessa viimeksi Avanto -festivaalilla 2002 ja sen jälkeen hän on ollut mukana monissa kansainvälisissä festivaaleissa, viimeksi documenta 12:ssa.

Elektroninen musiikki on esimerkki taidemuodosta, jossa tietokoneita on käytetty apuna niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. Säveltäjä kehittää musikaalisen järjestelmän, algoritmin, joka koneeseen ohjelmoituna tuottaa tai laskee erilaisia mahdollisia sävelkulkuja. Kone on nopea ja väsymätön siinä missä ihminen epäröi ja haparoi. Säveltäjä vain valitsee sävelkuluista kiinnostavimmat. Musikaalinen järjestelmä on tietysti ihmisen luomus, samoin siihen liittyvä harmonia-ajattelu. Mutta kone voi tuottaa siihen ohjelmoidun järjestelmän avulla yllättäviä tuloksia, joita ihmisen päähän ei voisi pälkähtää. Koneella ei ole kulttuuriseen tyyliin ja tapaan liittyviä ennakko-oletuksia, jotka kahlehtivat ihmismieltä. 

Toisin kuin yleensä luullaan, taide ei ole täysin vapaata luovaa toimintaa, vaan koulutuksen mukana seuraa esimerkiksi musiikissa koko menneiden sukupolvien musiikillinen ajattelu: perinne, joka voi muuttua yksittäiselle taiteilijalle ’sietämättömäksi kliseeksi’. Sama asia pätee myös kuvataiteessa, jonka perinteestä opiskelijat tulevat tietoisiksi muutaman vuoden kuluessa. Uutta on äärimmäisen vaikea keksiä ja uuden keksijä kohtaa ennakkoluuloja. Asia ei ole yhtään sen helpompi nykytaiteessa kuin ennenkään. 

Niinpä Tanja Parkkonenkin viittaa taiteen kaksisuuntaiseen luonteeseen. Eli yhtä tärkeää kuin teoksen tekijä ovat katsojat, jotka viimekädessä tekevät teoksen. “Katsoja kokijana liittää teoksen sanoman omaan elämäänsä ja vaikuttuu siitä tai ei. Taiteen äärellä ihmiset kokoontuvat näin vuorovaikutukseen. Asioita ja ilmiöitä tehdään nähtäväksi ja paljastetaan yhteisen ymmärryksen äärelle”. 

On totta että, että katsojat ja heidän mieltymyksenä ratkaisevat taiteessa, he ‘vaikuttuvat taiteen sanomasta tai eivät’. Se, että taiteessa ollaan samaa mieltä tai eri mieltä, on aika ‘konemainen’ mutta kovin inhimillinen reaktio. Harvemmin taidetta vastaanotetaan siitä lähtökohdasta, mitä uutta taiteilija on keksinyt, millaisia oivalluksia tai keksintöjä hän on tehnyt. Harvemmin ihaillaan taiteilijaa, useammin haetaan vain arvostuksia ja sanomia, joiden kanssa voidaan olla samaa mieltä. 

Kurenniemen taiteessa ei ole mitään tuttua, eikä hän edes pidä itseään taiteilijana vaan pelkkänä laitetestaajana. Hänen musiikissaan käytetään synteettisesti tuotettua äänimateriaalia; niissä on irtauduttu perinteisestä duuri-molli sävelasteikosta ja harmoniaopista. Monissa hänen suunnittelemissaan instrumentissa on mahdollista edetä pitkälle eri taidemuotojen yhdistelyyn, missä taiteen rajoilla ei ole merkitystä. Dimi O instrumentti tunnistaa tilassa tapahtuvan liikkeen ja muuntaa sen musiikiksi tai ääniksi. Tanssi muuntuu musiikiksi, eikä päinvastoin kuten tapahtuu tanssijan seuratessa musiikkia.

Kurenniemen instrumentit perustuvat taiteen kielen ideaan, joka on periaatteessa tunnettu jo kauan. Jo Wassily Kandinsky kehitteli värien kieltä ja ehdotti jo vuonna 1932 että, jos eri taidemedioiden vaikutukset ihmismieleen kyetään kuvaamaan riittävän tarkasti ja muuntamaan kielen avulla järjestelmiksi, saadaan aikaan taiteiden synteesi. Kun siirrytään vain yhden taidevälineen esim. värin käytöstä yhdistämään eri taidevälineiden keinoja, saadaan aikaan Kandinskyn sanoin majesteettista taidetta. Tähän tarvittavaa matemaattista kieltä tai teknologiaa ei Kandinskyn aikana ollut olemassa. 

Olin jokseenkin hämmästynyt, kun huomasin näyttelyssä Kurenniemen päiväkirjamerkinnän vuodelta 1987: ”Taide on aivojen korkeimman tason ohjelmointikieli. Sillä vaikutetaan ihmiseen syvälle tiedostamattomalla tasolla. Taidenautinto on naiivi ajatus. Taide on aivopesua ja on myytävänä ja keinot ovat monet. Kuvat ja ideat ovat mutaatioita ohjelmointikielestä. Tietokone tulle yhdistämään taiteen, seuraa uusi renessanssi.” 

Se että taiteella vaikutetaan ihmisen mieleen syvälle tiedostamattomaan asti on kiinnostava tieteellinen ajatus. Ihmisen mieli - tunteet, kokemukset ja muistot - ovat tallentuneina muistiin. Kurenniemen käsitys että taidenautinnon etsiminen on naiivia, viittaa mielihyvän sovinnaisuuteen. Se mikä tuottaa mielihyvää ja nautintoa taiteessa useimmille, on yleensä sovinnaista ja ennustettavaa. 

Aivot ja niiden hermoverkot ovat jättiläismäinen tietokone, joiden toimintaa tunnetaan yhä paremmin. Mieli ja sen toiminnot ovat sen sijaan vielä pitkälle tuntemattomia, mutta tätäkin selvitetään parhaillaan. Muisti on mielen toiminnoista se, missä ihmisen ja koneen analogia tulee lähimmäksi. Kurenniemen näyttelyyn sisältyvä valtava arkisto liittyy hänen kunnianhimoiseen projektiinsa tuottaa tietokoneen muistiin tallennetun digitaalisen materiaalin avulla simulaatio nimeltä Erkki Kurenniemi.

Kurenniemi katsoo, että tämä riippuu vain tietokoneiden suorituskyvystä, jonka hän uskoo kehittyvän tulevaisuudessa ratkaisevasti. Arkistoon hän on kerännyt erilaista materiaalia kirjoitetuista päiväkirjamerkinnöistä audio-päiväkirjoihin, joita hän on sanellut autoa ajaessaan; mukana on filmimateriaalia ja valokuvia. Järjestys on olennainen asia tässäkin: aineisto on luokiteltu ja jäsennelty tiettyjen periaatteiden mukaan, joiden avulla tietokone voi alkaa etsiä siitä joitakin systemaattisia piirteitä.

Arkiston kauneus on sen piilevässä järjestyksessä, mutta materiaali on sisällöltään arkista: siinä on dokumentoituna tavallisia tapahtumia, jotka vaikuttavat triviaaleilta, mutta se on samalla myös kattava.

Taiteilija Jyrki Siukonen, yksi näyttelyluettelon kirjoittajista, on ilmeisesti käsittänyt projektin päämäärän väärin. Siukonen on siinä luulossa että tietokoneen tarkoitus olisi kirjoittaa romaani tai tarina Erkki Kurenniemen elämästä. Siukosta harmittaa arkistomateriaalin triviaali luonne, joten hän pitää Kurenniemeä huonona kertojana. Siukonen epäilee Kurenniemeä jopa narsismista. Mutta siitä projektissa ei voi olla kyse: Kurenniemihän päinvastoin on uhrannut aikaansa ja vaivaansa taltioidakseen elämäänsä tieteellistä eksperimenttiä varten. Hän on alistanut koko historiansa intiimejä ihmissuhteita myöten toisten katseille. Tavallaan on tietysti kyse myös halusta tulla kuolemattomaksi, mutta se nyt on varmaan jokaisen taidetta tekevän ja kirjoittavan ihmisen tausta-ajatuksena.

Julkaistu kulttuurilehti Mustekalassa 2.12.2013

Lähteet:

Erkki Kurenniemi: Kohti vuotta 2048 | Kiasma 1.11.2013 – 2.3.2014

kurenniemi sivusto internetissä

Erkki Kurenniemi – A Man from the Future, Central art archives 25.
Näyttelyyn liittyy Mika Taanilan elokuva ’Tulevaisuus ei ole entisensä’.